lauantai 24. lokakuuta 2015

Chritmas



Joulu tunnelmia nyt muillekin! Oon ihan liekeissä, näistä kuvista tuskin on apua! 



Olen miettinyt paljon mitä kaikkea pitää hankkia, lahjat, ruoat, koristeet yms. Jep pakkomielle! Lahjat oon yleensä keksinyt melko helposti, itse tykkään antaa yleensä jotain omatekemää ja ainutlaatuista. Joskus haluaisin olla miljonääri, että voisin antaa kaikille sen mitä haluavat. 



Ja ruoat, ne teen aina itse! Olen ehkä perinteiden orja, mutta mun mielestä ne vaan on tehtävä itse. Voi johtua meidän lapsuudesta. Meidän äiti tekee myös itse kaikki ruoat, on aina tehny, ja ne maistuu vaan taivaalliselta. Samoin on tehny meidän mummu. Joten ehkä se kulkeutuu sieltä. Iskä olis valmis ostamaan kaiken valmiina niin säästyis vaiva, mutta ei! minä teen ne itse :D hieman itsepäinen ehkä..


Kuusi on myös olennainen meidän joulussa. Se on aina hankittu ja aito pitää olla. Joskus harkitsin, kun asuin yksiössä, että hommaan pienen tekokuusen, mutta ei se tuntunu oikeelta. Oikeasta kuusesta tulee se tietty haju ja tunnelma. Joten kuusikin pitää olla että joulusta tulee joulun tuntuinen. Saa nähdä miten koita suhtautuu jouluun, tää tuleva joulu kun on Ransun ensimmäinen.


Koristeiden puolesta en ole niin fanaattinen, ainut mikä pitää jouluna löytyä on hyasintti! Vaikka en siedä kovin voimakkaita hajuja, kiitos migreenin, niin hyasinttia ei voi jättää pois. Siitä tuoksusta tulee niin lapsuusmuistot mieleen. Ja nostan sen aika ylös ettei se aivan haise nenän alla:D Näin se levittää tuoksua aina silloin tällöin eikä haise nenän alla aiheuttaen migreenia. 

Ja nyt joku voi ajatella, että tärkeintähän on se, että saa perheen kanssa olla yhdessä. Tietysti! Mutta mulle tärkeintä on myös se tunne, jonka saan siitä kun saan laittaa joulua muille ja muut nauttii siitä yhtä paljon kuin minä. Sitten nautitaan siitä yhdessä. :)





keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Syksyn tunnelmia


Huh ja hei vaan! Tää aika kuluu vaan niin nopeesti etten vaan pysy mukana.. Ja työt.. Työt tuntuu vievän niin paljon mun vapaasta ajasta, että stressaan kaikesta. Täyttä kuraa! Olispa aina lapsi.. Mutta vikinät nyt sikseen! Olen löytänyt Netflixin ihmeellisen maailman ja sen kautta uudestaan iki ihanan Siskoni on noita-sarjan! Ah ihana 90- luku :D Tää sarja oli vaan täyttä parhautta ala-asteella, jota kaikki fanitti. P-A-R-A-S-T-A

Oon myös pääsemässä joulutunnelmaan kovaa vauhtia ja ekat joululahjat ovat jo valmistuneet! Se on kai tää pimeys, joka saa mut kohta virittelemään jouluvaloja ja lyhtyjä nurkkiin ja illasta laittelemaan kynttilöitä joka puolelle! Oon vaan niin jouluihminen kun olla ja voi. Onko muita sieluntovereita?


Jeap, osa on jo käärittynä :D Viime vuonna aloin pitkästä aikaa kutomaan ja neulomaan, joten keksin idean antaa jotain itsetehtyä joululahjaksi. Joten oon neulonut muutamia ylläreitä muutamille ihmisille :)

Mutta ettei mene ihan jouluhöpinöiksi, niin vähän kuulumisia myös! En ehtinyt kesälläkään mitään postailemaan, loma meni niin nopeasti (se vähä mitä oli) ja loppuaika töissä.. Ja alku syksystä päätettiin muuttaa kerrostalosta rivitaloon! Joten ollaan nyt pari kuukautta asusteltu isommassa rivari kämpässä ja I LIKE! Koirakin nauttii, kun löytyy omaa takapihaa ja rauhaa enemmän kuin kerrostalossa, vaikkakin koira ei tuntunu välittävän siitäkään hälinästä :D 

Koira kasvaa hurjaa vauhtia, se on jo 10kk vanha! Mihin se aika menee! Meidän Ransu on jo iso poika!

JA SITTEN!!! TIDIIII, 2 1/2 VIIKON PÄÄSTÄ LÄHDEN RANSKAAN, PARIISIIN! Uh, en malta odottaa! Lähdetään kaveriporukalla sinne viideksi päiväksi viettään laatuaikaa! En malta odottaa! Pidän siinä mun talvilomaa samalla, mikäs sen mukavampaa. Asustellaan vieläpä aivan ydinkeskustassa! wiiiiiiiiiiihiii! 


Yritän tehdä postauksia vähän useamman nyt taas, jos intoutuisin tähän uudestaan... Ja aikaa riittäis jostain.. Eiköhän tää onnistu taas! :D yritetään!  Mutta siihen asti ciao!





perjantai 10. heinäkuuta 2015

OMFG

Siispä minä en alkuunsa mikään fani ollut, mutta heh ei siihen kauaan menny. Siskohan on ollut kauemmin fani ja tietää kaikesta kaiken ja sen unelmana oli nähdä nää livenä, johon tuli viime syksynä oiva mahdollisuus, kun olivat päättäneet tännekin nyt kesällä tulla. Ei muuta kuin One Directionin keikalle! Ja osuikin niin sopivasti tuo keikkakin, että siskolla oli syntymäpäivätkin samaan aikaan! Joten minähän sitten klikkalin nopeasti liput meille ja sisko sai unohtumattomat synttärit ikinä! :))


Matkattiin siis lauantaina kohti Helsinkiä bussilla (Oli muuten hieman kuuma!) ja päästiin äidin luokse espooseen majoittumaan. Heitettiin tavarat pikapikaa sinne ja uudestaan junalla kohti pasilaa! Sitten alko jo jännittämään!


Ihmisiä oli niiniiiiiin paljon!! Ihan hirvitti lähtee jonottelemaan! Mutta onneksi jonotus meni hyvin ja aika nopeasti niin päästiin nauttimaan hyvästä musasta. Sitten alko oleen lämppäreiden jälkeen jännää, kun poikien oli aika saapua lavalle! Yleisö oli ihan villinä (minä mukaan lukien)!


Show kesti sen pari tuntia, jonka jälkeen olin aivan loppu! Mun jalkoja ja selkää särki niin paljon, mutta oli kyllä sen arvoista. Olin jotenkin niin happy, jo siskonkin puolesta. Oli hyvä loman aloitus kyllä. Eikä tätä unohda ikinä! 


Ja tääkin nähty ihan livenä, uuh! Aivan mahtavaa! Eipä tästä osaa muuta kertoa, kun tää oli vaan niin huippua! Ihanaa kun on kesä! <3 p="">

maanantai 6. heinäkuuta 2015

here we go again

Taas alkaa arki... Lomat lusittu ja töihin iltavuoroon, aaargh! olisin voinut jatkaa tätä lomailua ties kuinka kauan! On tyhmää olla aikuinen! (ainaki melkei) Huolia ja stressiä perusasioista, laskuista ja töistäkin. Ja sitä on pakko melkeinpä tehdä! Voikun olisi aina lapsi eikä olisi "aikuisten" huolia murehdittavana. Sen puoleen, on aikuisenakin ihan kiva olla, ainakin joskus.


Noh, nyt pitää jaksaa vielä 3 viikkoa niin olis taas loman aika! Oli vähän puhetta jos lähdettäisiin Pärnuun, wii! Ja täytyyhän sitä käydä huvipuistoissa kirkumassa, perus Särkänniemi ja Linnanmäki. Toivotaan hyviä ilmoja vielä, haluan ruskestusta pintaan! Jaaaa-a pitääköhän sitä valmistautua henkisesti aloittamaan työt... En halua! 



Täytyy koittaa jaksaa... tän biisin kera <33 p="">



lauantai 4. heinäkuuta 2015

2.3.2015

Tätä päivää oli odotettu jo monen vuoden ajan, tai pelätty, kummin nyt sen halusi ottaa :D Kävin hakemassa itselleni (ja tällä hetkellä myös siskolle) koiranpennun, Labradorinnoutaja rodultaan. Tätähän olin haaveillut aina ja nyt viimeiset 3-4 vuotta ollut todella varma koiran hankkimisesta, vaikka se on iso elämänmuutos sekä iso askel näinkin nuorelle ihmiselle. Mutta en kadu yhtään (ainakaan tällä hetkellä :DD) enkä vaihtais mistään hinnasta! Saanko esitellä meidän oman hepulisankarin, Ransun!



Tässä meidän Ransu, Electric Joker. Oli aika suloisuus! Nykyään se on jo melkoinen rontti. Kaikkea mahdollista on kerennyt tuhoamaan, mm. kirjaston kirjoja, tietokoneen ja puhelimen laturit, kenkiä yms yms. Ja kaiken se syö mitä eteen tulee, vieläkin :D Ehkä se joskus oppii. Tällä hetkellä menossa melkoinen murrosikä vaihe, tuntuu kuin kaikki opit olisi unohtunut mitä ollaan opetettu ja opittu. Hah, ehkä tästä selvitään kunnialla! 

Ransu 10 vko

Aina on tykännyt autossa reissata, onneksi. Siihen se on onneksi tottunut pienestä pitäen. Näin meillä matkustetaan jo busseilla, junilla ja autoilla!

Meidän kesäheinänen!

Onhan tässä saanu melkein kyyneleitä valutella, mutta myös nauraa tolle höntille! On se vaan ihana, nyt jo puoli vuotias! Mun ihana <3 p="">




perjantai 3. heinäkuuta 2015

Hello again!

Hei taas ystävät! Pitkään pitkään aikaan en ole täällä käynyt, en edes lueskelemassa muiden blogeja, ollut mukamas liian kiireinen (niin varmaan!). Mutta mitäs tässä voisi kertoilla...VAIKKA MITÄ! Täytyy tehdä varmaan useampi postaus teille. Mutta lyhyesti, asustelen nykyään Tampereella ja olen työssä käyvä ihminen (kiitos opiskeluiden loppumiselle). Vaikka nyt tietysti voisin lähteä jatkamaan opiskeluja haha! Mutta jos muutamat kuvat ja kasaisin ajatuksia niiden avulla kasaan :D

Mitähän muuta... Töissä oon ollut jo vuoden verran ja lähihoitajan hommia paiskitaan. Seuraava askel olisi varmaan opiskelut terveydenhoitajaksi... Jossakin vaiheessa! 

Mulle ei nyt oo kamalasti kerääntynyt näitä kuvia (Kamerat yms kaapin pohjalla!). Täytyy siis turvautua näihin internetin valmiisiin kuviin :D kestäkää! Tällä hetkellä olen lomalla, kokonaisen viikon mittaisella PALKALLISELLA lomalla! Hallelujah! Kohta se on vaan ohi. Heinäkuussa sitten seuraavan kerran. Nyt on saatu pelit ja vehkeet kuntoon, on uutta puhelinta ja tietokonetta Applen mallistosta, love it! Oon niin tyytyväinen <3 nbsp="" p="">

Päätin myös tämän vuoden alussa hankkia sen kauan kaipaamani koiran, ja maaliskuussa sellainen meille sitten tupsahti! Siitä vaikka erillinen postaus. Kävin myös tyydyttämässä tatuointikuumettakin, josta voin laittaa kuvaa. Se on aivan sama, ottaako uusia kuvia kuumeeseen, kuume se vaan jatkuu edelleen :D (suunnitteilla uusia kuvia iholle!

Tälläinen päätyi sitten jalkaan! Hahaha moni ihmetellyt mistä idean oikein tuli, samoin mietti tatuoija ja mielellään alkoi tätä tekemään, kun ei ollut ennen satuhahmoja tehnyt :D Ideanhan sain vaan katseltuani jouluna Samu Sirkan joulutervehdystä telkusta ja mietin, että samu sirkka olis kiva tatuointi, persoonallinen! Ja niinpä etsikelin hyvää kuvaa ja mietin vaihtoehtoja. Parin päivän kuluttua varasin ajan ja parin viikon päästä tää oli iholla! Jooh, oli aika nopea päätös, mut en oo katunut yhtään! Tykkään tästä tosi, tosi paljon! 

Mutta nyt tää likka lähtee vilvoittelemaan kylmään suihkuun (huh, vihdoin helteet!) ja kohta jtn herkku ruokaa ja jos sitten 50 shades of Grey-leffaa (hahah noniinnojoo). Mut nyt jos saisin otettua kuvia ja kerrottua PAREMMIN kuulumisia jatkossa! :) 
Ei muuta kun helteiset jatkot teille! 



sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Because I’m happy, clap along if you know what happiness is to you!

Hey! Tiedän tiedän, siitä on taas aikaa, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Sorry for that! Mutta ajatukset on nyt pyörinyt tuon koulun, työssäoppimisen ja tulevan valmistumisen ympärillä. Mutta nyt voin varmuudella sanoa, että tämä likka saa paperit kouraan toukokuun lopussa! JES! Kaksi vuotta on mennyt niin nopeasti ja nyt olisi taas tulevaisuus ja maailma edessä :-D


Kalenterikin on ollut niin täysi, ettei kyllä oo koskaan ikinä ollut! Jopa viikonloppuisin ollut kaikkea menoa. En ihmettele miksi mua väsyttää! Mutta nyt alkaa helpottaa. Ja uusia merkintöjä odottelen, sillä edessä mahdollisia töitä, muuttoja ja muuta kivaa! En malta odottaa!


Aikaa on onneksi jäänyt vähän muuhunkin, kuin tähän kouluun. Olen taas innostunut käymään kirjastossa (ah kuinka rakastankaan kirjoja!) Ja olen kiinnostunut monista Nora Robertsin kirjoita, joita oon lukenut nyt kuukauden putkeen hah! Kirjasto korttejakin multa löytyy melkein joka kaupunkiin omansa :-DD Well..!


Ja sitten on löytynyt aikaa myös toisen rakkaan harrastuksen pariin. Piirtämiseenkin on nyt jäänyt enemmän aikaa, ja kai mä olen saanut ihan kelpo raapustuksia aikaan haha.




Ja ajatukset pyörii edelleen tatuoinneissakin, joita kuumeissani suunnittelen eri puolille kehoa! Hups! Miten tää tähän meni :D Noh, kerran täällä eletään ja musta ne on niiiiiiiin hienoja! Ja joo ne on ikuisesti siinä iholla ja saatan katua myöhemmin (tuskin!!), mutta tarkoituksena ottaa sellaisia joilla on jokin merkitys mulle ja kertoo ehkä tarinan :))




Oon innostunu korkokengistä! Jeah I know, minä joka olen yli 186 cm pitkä haluan laittaa korkokengät jalkaan! Mulle ei olis saanu pari kolme vuotta takaperin sellasia jalkaan mistään hinnasta :-DD Nyt harjoittelen niillä kävelyä ja kai se ihan hyvin jo sujuu, kertaakaan en ole kaatunut! Hyvähän se on nyt manata, kohta oon turvallani niillä jossain ojassa..


A COUPLE SELFIES
Laitetaas parit kuvat meikästäkin ettei pääse pärstä unohtuun :DD hahaa! Mutta joo, yritän oikeasti tsempata tässä taas (Joojoo aina lupailemassa) kirjoittelussa. Onneksi on nyt niin ihania kelejä, että sais vaikka aikaiseksi lähteä ulos kuvailemaan:) Mutta siihen asti se olisi heidooo! 

tiistai 11. helmikuuta 2014

hullu sä et ole vaikka juuri nyt on vaikeaa

Hellou! Täällä taas! Hitto, että osaa väsyttää. Ei oo ikinä tuntunu niin ihanalta mennä nukkumaan kuin tällä hetkellä. Oon ihan poikki. Nyt on menossa työharjoittelu, jossa painan päivät tai illan niska limassa ja sitten vielä kaikkea muutakin meneillään, joten ajatukset ovat koko ajan jossain menossa. Nytkin meinaa mennä silmät väkisinkin kiinni tätä kirjoittaessa ja suihkussa olis vielä käytävä, oohh...
Laitan parit kuvat koristamaan tätä postausta, koska ei tässä oo mitään järkeä edes postata, mutta teenpähän senkin nyt niin tartte potea huonoa omatuntoa : D

 "I wanna stay up all night and dance around till we´ll see the sun" - you wish! 
 Tunnelmat kohillaan! 
Vaatelipaston kätköistä löytyi mekko, jota en ole ikinä pitänyt, mutta tulee kyllä käyttöön! Miltä näyttää?


 Sisko sai joululahjaksi One Directionin hajuveden, ja pakko sanoa, vaikka en hajuvesien paras ystävä ole, niin tää tuoksuu taivaalliselle! Taidan hankkia itsekin tuota... Samoin Calvin Kleinin Shock for her- hajuvettä! Kaks mun lempparia tällä hetkellä!

Lisää tunnelmaaa <3 font="">